keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

HUPSISTA KEIKKAA

UNOHTUI TAAS KIRJOITTAA MONEEN KUUKAUTEEN

mutta siis eka yliopistovuosi on ohi ja asiat ei oo hullummin.

Olen työstäny AF:ää viime aikoina aika paljon ja peli alkaa näyttää vähitellen yhä paremmalta. Pitäis vaan työstää eventit loppuun, lisätä cutsceneihin tarvittava taide ym.

rakas kusipää tyttäreni
Muissa uutisissa nyrjäytin nilkkani eilen ja olen kärsinyt maaten sängyssä kivusta kiemurrellen. Ainakin on tekosyy laiskotella i guess

DF on myös työn alla, mutten sano siitä tällä kertaa paljoa... tällä kertaa

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

alatarina... eiku

ööh.

Viime päivityksestä on taas aikaa, mutta kuka välittää. en mä ainakaa ilmeisesti

Mutta siis, tänä aikana oon mm. ehtiny pelaamaa Undertalen. Hyvä peli kyllä, just sopivasti särki sydämen. Musiikkikin oli loistava.

dogsong is love. dogsong is life.
Lisäksi: DF:n uusi luku tulee ulos loppukuusta tai joulukuun alussa. Siinä on vähän jotain kivaa jota odottaa, eikös...?
suzuran on unelmanaiseni... ja unelmaäitini.
joten, nähdään taas, pitäkää hauskaa (ja lukekaa DF:ää)

maanantai 21. syyskuuta 2015

ei vittu taas

unohtui taas päivittäminen perkele

No, yliopisto on alkanut... väsyttävästi. Työstin RPG Maker-peliäni pari viikkoa ja palasin sitten DF:n pariin. Pitäisi ehkä päivittää trivia-sivu jossain vaiheessa...

Asuskelen tällä hetkellä VOASin asunnossa, mutta yksityiseltä on tiedossa uusi parempi paikka. Haluan oman keittiön...


tililii
Yritän parhaani mukaan työstää projektejani opiskelun ohella, joten toivotaan etten saa hermoromahdusta...

Tää oli aika pika, mutta kyllä me taas tavataan.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

kröhöm

Anteeksi jälleen liian pitkä poissaoloni, mutta kaikenlaista on ainakin tapahtunut. YO-kirjotukset meni hyvin, kävin Animeconissa vänkärinä ja pääsin Vaasan yliopistoon. Ja olin kesätöissä Oulussa. Hauskaa, hauskaa!

Ja Detectives Fortunan seuraava luku on ulkona! Lukekaa se täältä.

Mutta siis. Koska yliopistoon pääsin, on ollut kaikenlaista kiirettä. On pitänyt hyväksyä opiskelupaikka, on pitänyt hakea asuntoa, ja asunnon varmistumisen jälkeen on pitänyt katella mitä ottaa mukaan... jotenkin pitäisi myös meikäläisen valtava teekokoelma kuljettaa mukana. Ja se teepannu.

tsekatkaa DF:n uusi trivia-sivu klikkaamalla kuvaa!
No, toivottavasti löydän sieltä jonkun kaverin jonka kanssa voin kiertää kylää.

Nähdään seuraavan kerran Vaasassa!

torstai 5. helmikuuta 2015

party all night party party all night

viime päivityksestä onkin aikaa... mutta siis, jotenkin selvisin joulun ja uuden vuoden yli (sain tabletin, thank you based vanhemmat) ylioppilaskirjoituksiin asti. Ei ole varmaa selviänkö kirjoituksista

onnistuin kaiken opiskeluhässäkän keskellä jopa julkaisemaan Detectives Fortunan prologin. linkki täällä jos haluatte lukea ja tehdä sieluni onnelliseksi

haluaisin myös käyttää tämän hetken mainostaakseni erästä siistiä peliä nimeltään Pumpkin Panic!

taide by princelupin
pelin päähenkilö on Chai, joka vahingossa eksyy demonien rinnakkaismaailmaan ja tapaa erään pirullisen leipomon omistajatrion. pelistä on ulkona vasta vain demo, mutta täysi peli julkaistaan tämän vuoden puolella (uskoisin) LINKKI jotta voitte kokea tämän ihanan pelin itse

pelasin myös Wadanohara And the Great Blue Sean viime viikon aikana ja OI ETTÄ se oli hyvä peli. ihana ja välillä creepy.

järkytyin muuten viikon alussa kuultuani, että Monty Oum oli kuollut viikonlopun aikana. Oum toimi meikälle suurena inspiraation lähteenä, joten uutiset jokseenkin iski kovaa. Kovin shokki on tosin laantunut, joten päähuolenaiheena on tällä hetkellä ehkä RWBYn tulevaisuus.

noh, voimme vain toivoa parasta.


tiistai 16. joulukuuta 2014

en ole eläessäni piirtänyt näin paljon

a.k.a. kuvitukset vie hirveesti aikaa.



erityisesti kun tuppaan olemaan ylimalkaisen pikkutarkka, jolloin yhden kuvituksen kanssa menee ainakin viisi päivää (kyynel)

mutta siis. joulu lähestyy ja lahjoja on tullut ostettua. kaverille Amerikassa lähti kuun alussa (aika iso) boksi kaikenlaista karkkia ja kavereille Hesassa on myös lähetetty lahjoja. nyt vain pitäisi muistaa vanhempien lahjat. katotaan jos muistan

tää oli nyt aika minipäivitys mutta ei siinä mithän. moi moi

lauantai 29. marraskuuta 2014

idolipelit jyrää meitin + jotain vakavampaa

toisin sanoen olen hurahtanut Love Liveen. apua

tähän mennessä olen ehtinyt saada SR Nozomin ja Makin (ja muita tavallisia Rareja) maksimoimalla suhteita ja selvittäen tarinoita. en ole vielä sortunut ostamaan Love Gemejä. vielä.

bae

BAE
JA NYT VAKAVA UUTINEN

no, jollain tasolla.

olen jo ehkä maininnut jotain työstämästäni etsivätarinasta täällä (olen) ja tällä työtahdilla näyttää siltä, että prologi tulee ulos joko tammikuussa tai helmikuun alussa, riippuen siitä, kuinka paljon promoamisaikaa tarvitsen. Prologin ulostulon(?) jälkeen teen loppuun ykkösluvun, jonka jälkeen yritän saada tasaisen julkaisutahdin. Että sellaista.

Pitäisi myös Cutie Honey Flash jotenkin subata jossain välissä mutta siitä myöhemmin

no ei tässä muuta erikoista joten moikka